perjantai, 21. marraskuu 2008
Töttöröö...
Muistin äskön netissä seikkaillessani, että minullahan on itsellänikin tälläinen blogi. Olin unohtanut aivan täysin tämän olemassaolon, viimeksi olinkin kirjoittanut joskus lokakuussa viime vuonna tähän.
Mitenköhän olen muuttunut siitä viime kirjoituksesta? No olen ainakin lihonut melkein kymmenen kiloa, jos nyt oikein muistan viime vuoden painoni. Saan syyttää läskigeenejäni, laiskuuttani ja ylensyöntiä ja -juontia. Tosin olen ollut ryyppäämättä jo kuukauden, joten luulisihan tässä ihan mukavasti laihtuvan. Niin, olen edelleenkin anti-sosiaalinen, alivilkas ja omiin puuhiini syventyvä.( Lukeekohan tätä skeidaa muuten kukaan?) No joka tapauksessa, tässä minä olen olen, en ole minnekään kadonnut. Tällainen olen ja tällaisena viihdyn. Sitäpaitsi saan karkoitettua suurimman osan asshole-miehistä läskeilläni. Olisin varmasti joutunut monesti raiskatuksi (tykkään vaellella myöhään ulkona, useimmiten yksikseni) ja olisin jo kuollut kaikkiin sukupuolitauteihin tähän mennessä jos olisin laiha ja hyvin viehättävän näköinen. Tällä ulkonäöllä saan aina olla rauhassa, ja hyvä niin sillä minua on viime aikoina alkanut tympiä se, että miksi ihmiset aina ajattelevat mettä mitähän muut ihmiset hänestä ajattelee. Tuon ajattelutavan haluan työntää rutistettuna roskakoppaan.
Ärsyttää myös median ja muodin luoma kapea kauneusihanne naisista. Se on aivan hälyttävän raadollinen jos ajattelee vaikka teinityttöjä. Pahoinvointi ja masennus sen kuin lisääntyvät yhteiskunnassa.
Aaargh!
Tiedän monia "tukevia" tai ihan normaalipainoisia aivan tavallisen näköisiä naisia joista voi sanoa että he ovat kauniita. Kauneutta on niin monenlaista. Viimeistään jokaisesta ihmisestä tulee kaunis siinä vaiheessa kun hän hoksaa olla tyytyväinen itseensä, ei vaadi liikoja, unohtaa ryppyotsaisuuden ja nauraa niin että hampaat näkyvät. Hymyillä voi tuntemattomillekin ilman että luulevat sinua hulluksi. Tässäpä on hieman haastetta jokaiselle kullanmuruselle.
keskiviikko, 3. lokakuu 2007
Haukotus.
Hoi hoi hohhoijaa...
Olipa ihanan virkistävää nukkua aivan tarkoituksella pommiin. Olo herätessä oli huomattavasti raukeampi kuin esin. sen kerran kun nukuin aivan oikeasti pommiin. Se oli eräs pimeä talvimaanantai ja minun piti olla jo aamusesiskalta työharjoittelemassa. No, heräsin kymmentä vaille seittemän ja eikun hienoisessa paniikissa soittamaan käheällä äänellä "esimiehelle". Kuulostin varmasti aivan krapulaiselta, mutta mies ymmärsi asian. Viime kesänä olin myöhästyä junassa. Minun kuului jäädä Tikkurilaan, ja kun raotin makuuvaununi verhoja , TIkkurila.-kyltti lipui juuri ohitseni. Tuli hieman kiire painua ulos junasta banaani suussa (se oli aamupalani).
Tämä tältä erää, on kiirehdittävä tunnille.
maanantai, 1. lokakuu 2007
Tästä se alkaa.
Oli aivan pakko jättää yksi tyhjä viesti alkuun, ikäänkuin tyhjäksi sivuksi... Tästä tämä kaikki nyt sitten alkaa. Tadaa! Ihka ensimmäinen blogini. Toivottavasti tämä toimii ja pääsee nettiin, toisin kun kerran en saanut toimimaan tällaista ollenkaan. En oikeastaan keksi mitään järkevää kirjoitettavaa, kai tänne nyt jotain pitäisi tulla vuodattelemaan.
Niin. Voisin kai sanoa että elämäni on tällä hetkellä melko sekaisin. Minulla on suuria motivaatio-ongelmia koulun kanssa, olen nähtävästi jälleen kerran väärällä alalla. En oikein näe itseäni tekohymyilevänä matkailuvirkailijana sillä en ole yltiösosiaalinen ja kovaääninen joka paikan höylä, minulla ei ole käytöstapoja eikä varsinkaan mitään palavaa halua tai intoa palvella asiakkaita. Olisi sittenkin pitänyt mennä sinne toiseen kouluun johon pääsin, se olisi ollut enemmän omanlaista alaani, sillä olen pienestä pitäen pitänyt piirtämisestä, mutta siitä huolimatta valitsin tämän koulun ehkä vain vanhempia miellyttääkseni. Oli muka niin pakko saada korkeakoulututkinto vaikken edes ole kiinnostunut alasta. Ihmettelen edelleenkin miten pääsin tänne vaikka pääsykokeissa oli haastattelu ja kaikki. Kai sitten osasin näytellä pätevää. Suurin osa täällä opiskelevista tuntuu vain olevan kiinnostuneita ulkonäöstään ja naureskelevat poikkeustapauksille. Muita kiinnostuksen kohteita ovat ryyppääminen ja etenkin siitä miten saavat munattua itsensä tyylikkäimmin humalassa. Sellainen seura ei suoraan sanottuna kiinnosta, siksi olenkin suurimman osan ajastani yksin.
Masentaa... Epäonnistunut ON/OFF- suhde erään herran kanssa on ilmeisesti loppunut. Tai kuka tietää se vielä soittaa joskus. Siitä nyt ei koskaan tiedä, saattaa kulua kaksikin kuukautta ennen kuin se soittaa. Pitäisi kai niellä ylpeys ja soittaa itse, mutta AINA minä. Täytyy myöntää että ajattelen kyseistä herraa melko usein mutten näe ja osaa näkiessäni hänet tai edes puhelimessa kanavoida tunteitani häneen eikä toisinpäin.
Jospa aika vain kulkisi nopeammin. Ei ole mitään järkeä että syyslomaan on vain kaksi viikkoa. Mikään ei tunnu maistuvan. No lopetan tämän masentuneen tilitykseni tältä erää. Jospa kaikki vielä muuttuu.
maanantai, 1. lokakuu 2007
