Muistin äskön netissä seikkaillessani, että minullahan on itsellänikin tälläinen blogi. Olin unohtanut aivan täysin tämän olemassaolon, viimeksi olinkin kirjoittanut joskus lokakuussa viime vuonna tähän.
Mitenköhän olen muuttunut siitä viime kirjoituksesta? No olen ainakin lihonut melkein kymmenen kiloa, jos nyt oikein muistan viime vuoden painoni. Saan syyttää läskigeenejäni, laiskuuttani ja ylensyöntiä ja -juontia. Tosin olen ollut ryyppäämättä jo kuukauden, joten luulisihan tässä ihan mukavasti laihtuvan. Niin, olen edelleenkin anti-sosiaalinen, alivilkas ja omiin puuhiini syventyvä.( Lukeekohan tätä skeidaa muuten kukaan?) No joka tapauksessa, tässä minä olen olen, en ole minnekään kadonnut. Tällainen olen ja tällaisena viihdyn. Sitäpaitsi saan karkoitettua suurimman osan asshole-miehistä läskeilläni. Olisin varmasti joutunut monesti raiskatuksi (tykkään vaellella myöhään ulkona, useimmiten yksikseni) ja olisin jo kuollut kaikkiin sukupuolitauteihin tähän mennessä jos olisin laiha ja hyvin viehättävän näköinen. Tällä ulkonäöllä saan aina olla rauhassa, ja hyvä niin sillä minua on viime aikoina alkanut tympiä se, että miksi ihmiset aina ajattelevat mettä mitähän muut ihmiset hänestä ajattelee. Tuon ajattelutavan haluan työntää rutistettuna roskakoppaan.
Ärsyttää myös median ja muodin luoma kapea kauneusihanne naisista. Se on aivan hälyttävän raadollinen jos ajattelee vaikka teinityttöjä. Pahoinvointi ja masennus sen kuin lisääntyvät yhteiskunnassa.
 Aaargh!
Tiedän monia "tukevia" tai ihan normaalipainoisia aivan tavallisen näköisiä naisia joista voi sanoa että he ovat kauniita. Kauneutta on niin monenlaista. Viimeistään jokaisesta ihmisestä tulee kaunis siinä vaiheessa kun hän hoksaa olla tyytyväinen itseensä, ei vaadi liikoja, unohtaa ryppyotsaisuuden ja nauraa niin että hampaat näkyvät. Hymyillä voi tuntemattomillekin ilman että luulevat sinua hulluksi. Tässäpä on hieman haastetta jokaiselle kullanmuruselle.